BLOGI

RAISKAUKSEN MÄÄRITELMÄ

15-vuotias tyttö lähti koulun jälkeen kaupungille, eikä palannut sovitun mukaisesti nuorisokotiin. Hän vietti alkuiltaa Tinderistä tutun miehen kanssa juoden lonkeroa. Illan tullen Tinder-miehen kaverit, joita tyttö ei tuntenut, taluttivat vahvassa humalassa olleen tytön hotelliin. He olivat aikuisia, ulkomaalaisia miehiä, jotka pystyivät puhumaan suunnitelmistaan tytön ymmärtämättä heidän kieltä. Toinen mies raiskasi tytön huoneessa, toinen vartioi oven takana. Sitten miehet vaihtoivat osia. Tyttö jähmettyi pelosta, eikä kyennyt vastustelemaan. Teot sisälsivät nöyryyttäviä piirteitä. Tytön palatessa nuorisokotiin n. 3-5 tuntia tekojen jälkeen, hän puhalsi alkometriin 1,14 promillea. Seuraavana päivänä tyttö kertoi nuoriso-ohjaajalle tulleensa raiskatuksi. He kävivät Seri-keskuksen tutkimuksessa ja asiasta tehtiin rikosilmoitus. Tyttöä kuultiin esitutkinnassa 2,5 viikkoa tapahtuneen jälkeen, mukanaan ainoastaan nuoriso-ohjaaja. Esitutkinta määrättiin syyttäjän päätöksellä keskeytettäväksi, koska asiassa ei tultaisi nostamaan syytettä. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on rangaistava vain tahallisena, eikä miesten voida näyttää tienneen lapsen todellista ikää. Raiskauksen määritelmä ei täyty, koska lapsi ei esitutkintakertomuksen mukaan ole sanonut ääneen ”ei”. Raiskauksen määritelmä voi täyttyä, mikäli uhri on ollut tiedottomassa tilassa. Koska lapsi on ollut tekojen aikana tajuissaan ja on pystynyt teoista kertomaan, ei kyse ole ollut lain tarkoittamasta tiedottomasta tilasta.

Tämä ei valitettavasti ole keksitty tarina. Tämä on tapahtunut asiakkaalleni noin vuosi sitten, ja syyttäjä on valituksesta huolimatta kieltäytynyt avaamasta jo kertaalleen rajoitettua esitutkintaa uudelleen. Asiakkaani toivoi, että kirjoitan hänen tarinansa, jotta voimme kertoa konkreettisen esimerkin kautta voimassaolevan lainsäädännön ja sen tulkinnan epäkohdista.

 

RAISKAUKSEN MÄÄRITELMÄ EDELLYTTÄÄ VÄKIVALTAA TAI SEN UHKAA

Raiskauksesta säädetään rikoslain 20 luvun 1 §:ssä. Pykälän mukaan raiskauksesta tuomitaan, mikäli toinen pakotetaan sukupuoliyhteyteen väkivaltaa tai sen uhkaa käyttämällä.

Käytetty väkivalta voi olla lievää, mutta jonkinasteista kiinni pitämistä tai pakottamista edellytetään. Oikeuskäytännössä on puhuttu ”uhrin tahdon murtamisesta”.

Uhrin tahto voidaan katsoa murretuksi, mikäli uhri on sanallisesti tai fyysisesti vastustellut, mutta tekijä on vastustelusta huolimatta jatkanut tekoaan. Tämä edellytys on ollut omiaan siirtämään vastuuta tapahtuneesta uhrille. Uhrilta kysytään esitutkinnassa, sanoitko ei? Pyristelitkö vastaan, yrititkö päästä tekijän otteesta irti? Jos uhri ei ole vastustellut, saatetaan helposti todeta, ettei rikosta ole tapahtunut. Näin kävi asiakkaanikin tapauksessa.

 

KUN PELKOTILA ESTÄÄ VASTUSTELUN

Voimassa olevassa raiskauspykälässä on kuitenkin muitakin tunnusmerkistöjä kuin väkivalta tai sen uhka. Rikoslain 20:1 §:n 2. momentin mukaan raiskauksen määritelmä täyttyy, jos teko kohdistetaan mm. pelkotilan vuoksi puolustuskykynsä menettäneeseen uhriin. Pykälän sanamuodon mukaan uhrin lamaantuminen pelon vuoksi tulisi olla riittävää tunnusmerkistön täyttymiseksi.

Hallituksen esityksen mukaan pelon aiheuttama tila on sellainen, jossa uhrin puolustuskyky on lamaantunut. Lamaantuminen voi tapahtua sen vuoksi, että uhrin käsityksen mukaan puolustautuminen on liian vaarallista, tai hän ei pelon vuoksi pysty toimimaan oman tahtonsa mukaisesti. Hallituksen esityksessä 6/1997 esimerkiksi tällaisesta pelosta annetaan tilanne, jossa asuntoon murtautuva henkilö saa toisen sellaiseen pelkotilaan, jossa hän alistuu sukupuoliyhteyteen, vaikka teossa ei ole varsinaisesti käytetty väkivaltaa tai uhattu sillä.

Toinen esimerkki hallituksen esityksessä on tilanne, jossa auton matkustaja ymmärtää kuskin olevan sellaisessa tilassa, jossa pienikin vastustaminen voi johtaa väkivaltaan. Tämän laatuisissa tapauksissa raiskauksen määritelmä ei edellytä pakottamista, sillä tekijä käyttää hyväkseen aiheuttamaansa pelkotilaa.

Oikeuskäytännössä raiskaustuomioita perustellaan kuitenkin paljon useammin teossa käytetyllä väkivallalla tai sen uhalla kuin uhrin pelkotilalla. Syynä tälle voi olla vaikeudet lain edellyttämän pelkotilan toteennäyttämisessä. Vedotessaan uhrin pelkotilaan syyttäjän tulisi voida näyttää pelkotilan olleen niin vakava, ettei uhri ole kyennyt puolustautumaan. Lisäksi syyttäjän tulisi näyttää tekijän ymmärtäneen, että uhrin pelkotila on aiheutunut tekijän toiminnasta. Tekijän tietoisuus uhrin pelkotilasta on välttämätön, jotta kyseessä olisi tahallinen pelkotilan hyväksikäyttö.

Onko pelkotilasta aiheutunut puolustuskyvyttömyys asetettu oikeuskäytännössä niin korkealle, ettei raiskauksen aiheuttama järkytys itsessään riitä pykälän mukaisen pelkotilan syntymiseen? Mielestäni on elämälle vierasta väittää, ettei raiskaus itsessään voisi laukaista uhrissa lain tarkoittamaa pelkotilaa tekijän tieten. Asuntoon murtautumista ei tule katsoa pelottavammaksi kuin omaan vartaloon tunkeutumista.

Asiakkaani tapauksessa tyttö oli hotellihuoneessa ulkopuolisen avun ulottumattomissa, toisen tekijän pitäessä vartiota oven ulkopuolella. Mielestäni tilanne on ollut asuntomurtoon rinnastettavalla tavalla pelottava, erityisesti huomioiden, että tekijöitä oli kaksi.

Useiden kansainvälisten tutkimusten (kuten esim. Bucher ja Manasse 2011) mukaan uhri ei välttämättä vastustele raiskausta, vaan menee ns. kataleptiseen tilaan, jossa uhri pyrkii olemaan mahdollisimman poissaoleva ja välinpitämätön. Reaktio on varsin yleinen. Pohjoismaiset tutkijat Möller, Söndergaard ja Hellström (Acta Sand. Obst gynecol 2017) tutkivat 298 raiskauskeskuksessa käynyttä naista, joista 48 % oli kokenut täydellistä kyvyttömyyttä fyysiseen reagointiin ja noin 70 % oli kokenut jonkinasteista kyvyttömyyttä fyysiseen reagointiin.

Keneltäkään rikoksen uhrilta ei tulisi vaatia tietynlaista uhrikäyttäytymistä sen edellytyksenä, että väärintekijä tuomittaisiin. Raiskausrikoksissa uhreilta on kuitenkin vaadittu jopa epäluonnollista käyttäytymistä, sillä suurin osa uhreista ei pysty vastustelemaan tekijää raiskauspykälän edellyttämällä tavalla.

 

PUOLUSTUSKYVYTTÖMYYS MUUN AVUTTOMAN TILAN VUOKSI

Raiskauksesta tuomitaan RL 20:1 §:n 2. momentin mukaan myös, mikäli teko kohdistetaan tiedottomaan henkilöön tai henkilöön, joka sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

Mikä tahansa puolustuskyvyttömyys tai avuttomuus ei siis riitä raiskauksen määritelmän täyttymiselle, vaan puolustuskyvyttömyyden täytyy aiheutua laissa mainituista syistä. Lain määritelmistä ”muu avuton tila” nostaa kysymyksen, milloin tätä voidaan soveltaa? Rikosoikeudessa lain sanamuotoa ei voida laajentaa syytetyn oikeusturvan vuoksi, joten mitä ”muulla avuttomalla tilalla” voidaan tarkoittaa?

Turun hovioikeus katsoi mm. taannoin, että 10-vuotias lapsi ei ollut avuttoman tilan vuoksi puolustuskyvytön, kun aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä tämän kanssa. Lapsi ei ollut vastustellut tekoa. Jotta teko olisi täyttänyt raiskauksen määritelmän, olisi lapsen tullut puolustautua aikuista raiskaajaa vastaan. Hovioikeuden tulkinnan mukaan raiskauspykälän ”muu avuton tila” ei tarkoita avuttomuutta iän vuoksi. Korkein oikeus ei antanut asiassa valituslupaa, joten hovioikeuden ratkaisu jäi lainvoimaiseksi.

Vaikka mainittu tapaus aiheutti ymmärrettävän kohun ja tuntui monien mielestä väärältä, niin mielestäni hovioikeuden ratkaisu oli voimassa olevan lain mukainen. Lainsäätäjä ei ole lakitekstissä tai lain esitöissä perustellut ”muuta avutonta tilaa” uhrin iällä, minkä vuoksi tuomioistuin ei voi soveltaa rikoslakia laajentavasti. Muun muassa Jussi Tapani, tapahtuma-aikaan Turun yliopiston rikosoikeuden professori, nykyään Korkeimman oikeuden jäsen ja oikeusneuvos, pohti Helsingin Sanomissa, ettei uhrin nuorta ikää ole välttämättä huomioitu nykyisessä lainsäädännössä riittävästi.

Asiakkaani tapauksessa ”muu avuton tila” täyttyi mielestäni uhrin voimakkaan humalatilan vuoksi. Tekijät olivat joutuneet taluttamaan horjahtelevan uhrin hotellihuoneeseen. Syyttäjä katsoi kuitenkin, ettei muusta avuttomasta tilasta ollut kysymys, koska uhri ei ollut tekohetkellä täysin tiedoton.

”Muu avuton tila” ei kuitenkaan edellytä täydellistä tiedottomuutta. Tiedottomuus on mainittu raiskauspykälässä erikseen. Lain esitöissä (HE 6/1997) ”muu avuton tila” on perusteltu näin:

Muulla puolustuskyvyttömyyden aiheuttavalla tilalla viitataan esimerkiksi lääkkeillä tai huumaavilla aineilla aiheutettuun tahdottomuuteen, vaikka asianomainen ei olisikaan tiedoton.

Säännös ei edellytä, että pelkotilaan tai muuhun puolustuskyvyttömään tilaan joutunut vastustaa sukupuoliyhteyttä. Tiedottomaksi tai lamauttavaan pelkotilaan saatettu ei aina edes kykene osoittamaan tahtoaan.

 

RIKOSVASTUUN EDELLYTYKSENÄ TODENMUKAINEN ESITUTKINTAKERTOMUS

Mikäli tekijä halutaan saada teosta vastuuseen, on uhrin oltava valmis kertomaan kaikki olennainen esitutkinnassa. Seksuaalirikoksissa uhrin täytyy usein saada toipua jonkin aikaa, ennen kuin hän on valmis kertomaan tapahtumista yksityiskohtaisesti.

Korkein oikeus on ratkaisussa 2013:96 (k. 33) todennut seuraavaa:

Seksuaalirikoksissa pitkätkään viiveet viranomaisille ilmoittamisessa eivät ole poikkeuksellisia, koska uhrin mieli voi torjua traumaattista kokemusta ja siihen liittyvää häpeää, ahdistusta ja pelkoa.

Korkein oikeus on siis oikeuttanut uhrit tekemään rikosilmoituksen sitten, kun he ovat valmiita käsittelemään asiaa, eikä pitkän viiveen tulisi heikentää uhrin kertomuksen luotettavuutta. Uhrin tehdessä rikosilmoituksen itse voidaan häneltä tietenkin edellyttää seikkaperäisen esitutkintakertomuksen antamista. Lasten ja nuorten kohdalla päätöksen prosessin aloittamisesta tekee kuitenkin yleensä joku muu.

Asiakkaani tapauksessa tutkintapyynnön tekivät nuorisokodin työntekijät. He toimivat asiassa aivan oikein, mutta uhri itse ei ollut vielä valmis käsittelemään asiaa. Hän syytti tapauksesta itseään, ja pyrki pääsemään tapahtumien piiristä pois kieltämällä mitään väärää tapahtuneen. Hän kärsi psykiatrin myöhemmin tekemän lausunnon mukaan traumaperäisestä stressireaktiosta.

Asiakkaallani ei ollut mitään mahdollisuuksia selvittää omia oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan esitutkinnassa. Nuorisokodin työntekijät eivät jostain syystä myöskään nähneet tarpeelliseksi hankkia nuorelle lakimiestä, minkä vuoksi nuori joutui esitutkintaan hyvin pian tapahtuneen jälkeen ja vielä ilman oikeudellista apua. Raiskauksen asianomistajana hän olisi ollut oikeutettu lakimiehen apuun jo esitutkinnassa maksutta.

Esitutkinnassa raiskauksen uhrilta kysytään, sanoiko hän ”ei”? Vastusteliko hän muilla tavoin? Oliko tilanteessa väkivaltaa, tai uhattiinko sillä? Jos asianomistaja joutuu tutkintaan liian aikaisin, hän saattaa kieltää väkivallan, väkivallan uhan, pakottamisen ja pelon. Tämä puolestaan voi aiheuttaa esitutkinnan rajoittamisen näytön puuttuessa, sillä yleensä seksuaalirikoksissa ei ole uhrin kertomuksen lisäksi ulkopuolisia todistajia.

Myöhemmin uhrin voimaantuessa esitutkintaa on enää hyvin vaikeaa saada vireille, sillä tutkintaa ei käynnistetä ilman uutta näyttöä. Mielenmuutos ei yleensä riitä uudeksi näytöksi, ei ainakaan asiakkaani tapauksessa. Tosiasiassa asiakkaani oli sanonut toiselle miehelle ”ei”, mutta viranomaiset vetoavat lapsen alkuperäiseen esitutkintakertomukseen, jossa hän ei ollut kertonut tätä yksityiskohtaa.

 

SUOSTUMUKSEN PUUTE RAISKAUKSEN MÄÄRITELMÄÄN?

Tässä kirjoituksessa olen kuvannut ongelmia, joita nykyiseen lainsäädäntöön liittyy. Raiskauksen määritelmä edellyttää yleensä uhrin tahdon murtamista väkivallalla tai sen uhalla. Suurin osa uhreista ei kuitenkaan lamaantumisen vuoksi kykene vastustamaan tekijää, jolloin teossa ei käytetä väkivaltaa pykälän tarkoittamalla tavalla.

Lamaantumisen yleisyydestä (jopa 70 % uhreista) huolimatta oikeuskäytäntöä, jossa teko katsottaisiin raiskaukseksi ilman suoranaista väkivaltaa ja uhrin puolustustekoja, on vaikeaa löytää. Tämä kertoo mielestäni siitä, ettei uhrin lamaantumiselle anneta viranomaisten toiminnassa tarpeeksi merkitystä, vaikka laki edellyttäisi pelkotilan huomioimisen.

Uhrin näkökulmasta tekijän rankaisematta jääminen on vahingollista. Pahimmillaan uhri kokee prosessin jälkeen uudelleen syyllisyyttä ja häpeää tapahtuneesta, kun tekijä jätetään rankaisematta uhrin vääränlaisen käytöksen vuoksi.

Perustuslakivaliokunta on lausunnollaan 6/2014 vp todennut, että suostumuksen puuttuminen raiskauksen tunnusmerkistönä painottaisi raiskauksen luonnetta seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja ihmisoikeuksien rikkomisena. Valiokunnan mukaan raiskauksen tunnusmerkistöä tulisi kehittää tähän suuntaan.

Perustuslakivaliokunnan lausunto on yhtenevä useiden kansainvälisten sopimusten (Euroopan ihmisoikeussopimus 3. ja 8. artikla, Istanbulin sopimus 36 artikla), lausuntojen (YK:n kidutuksen vastaista sopimusta valvovan CAT-komitean kannanotot, naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen noudattamista valvovan CEDAW-komitean suositukset) sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön (M.C. v. Bulgaria, appno 39272/98) kanssa.

Ruotsi muutti raiskauksen tunnusmerkistön suostumusperusteiseksi heinäkuussa 2018. Ruotsin korkein oikeus on antanut ensimmäisen suostumuksen puutteeseen perustuvan tuomion 11.7.2019. Tapauksessa nainen oli sanonut netistä tutulle tekijälle ennen heidän ensitapaamista, ettei halua harrastaa seksiä tämän kanssa. Mies oli vedonnut naisen antaneen yhdyntään ”hiljaisen suostumuksen”, sillä nainen ei ollut vastustellut miestä aktiivisesti. Nainen oli puolestaan kertonut jähmettyneensä pelosta.

Suomen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö on tällä hetkellä aukollinen. Raiskauksen tunnusmerkistö on muutettava suostumusperusteiseksi, jotta laki turvaisi myös pelosta lamaantuvien uhrien aseman nykyistä paremmin.