Rikoslain mukaan raiskauksesta tuomitaan se, joka on sukupuoliyhteydessä henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Osallistumista ei pidetä vapaaehtoisena mm. silloin, jos henkilö ei ole ilmaissut vapaaehtoisuuttaan, tai henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan esimerkiksi pelkotilansa vuoksi.
Otsikon tapauksessa 17-vuotias tyttö oli viety Malmin sairaalaan selviämään vahvasta päihtymystilasta (2,05 promillea). Tyttö oli lähtenyt sairaalan odotustilasta kolmen miehen kanssa ulos, ja miehet olivat vuorotellen olleet yhdynnässä tytön kanssa pihan metsikössä.
Sairaalan vartija oli yllättänyt porukan, ja tulkinnut, että tyttö ja miehet olivat olleet häpeissään. Vartija ei tulkinnut tilannetta uhkaavaksi.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan asianomistaja ei muistanut, oliko hän antanut suostumuksensa yhdyntöihin. Hän on kuitenkin väittänyt olleensa pelkotilassa, eikä hän ole sen vuoksi kyennyt muodostamaan tai ilmaisemaan asiassa tahtoaan.
Käräjäoikeus katsoi, ettei tyttö ole ollut lain tarkoittamassa pelkotilassa. Käräjäoikeuden johtopäätös perustui julkisuudessa olleiden tietojen mukaan videotallenteisiin, joista ilmeni tytön ja miesten keskinäinen kanssakäyminen ennen tapahtumia ja niiden välillä. Näyttämättä oli niin ikään jäänyt, ettei suostumusta olisi annettu.
Käräjäoikeus katsoi, ettei tuomitsemiskynnys raiskauksesta ylittynyt, mikä on nostattanut julkisessa keskustelussa kuohuntaa ja kritiikkiä käräjäoikeuden tuomiota kohtaan.
Tässä kirjoituksessa kerron omia mietteitäni seksuaalirikosten käsittelystä yleisesti, sivuten myös julkisuudessa olleita tietoja Malmin tapaukseen liittyen.
Asianomistajan kertomus näyttönä rikoksesta
Seksuaalirikoksissa asianomistajan kertomus on usein syyttäjän tärkein näyttö rikoksen tapahtumisesta. Seksuaalirikokset ovat varsin usein rikoksia, joille ei ole silminnäkijöitä, eikä välttämättä fyysisiäkään todisteita rikoksen tapahtumisesta ole esittää. Tällöin avainasemassa on asianomistajan kertomuksen yksityiskohtaisuus ja muuttumattomuus.
Tosiasia on, että tämä asettaa asianomistajat eriarvoiseen asemaan. Sanavalmiit asianomistajat, jotka osaavat esittää asiansa johdonmukaisesti ja häpeilemättä, saavat todennäköisemmin oikeutta kuin ne, jotka eivät henkilökohtaisten ominaisuuksiensa puolesta pysty kertomaan tapahtumista yhtä hyvin.
Ne, jotka eivät pysty antamaan asiassa yksityiskohtaista kertomusta, saattavat olla niin traumatisoituneita, että väkivallasta puhuminen on vaikeaa. Nuorelle asianomistajalle kertomuksen antaminen seksuaaliväkivallasta on usein vaikeampaa kuin aikuiselle.
On myös mahdollista, että asianomistaja on joutunut teon aikaan niin sanottuun kataleptiseen tilaan. Tämä tarkoittaa jähmettymistä uhkaavassa tilanteessa, jonka vuoksi uhri pyrkii olemaan tilanteessa mahdollisimman poissaoleva ja välinpitämätön, eikä esimerkiksi taistele vastaan tai huuda apua. Tutkimuksissa jopa 48 % seksuaalirikosten uhreista on jähmettynyt seksuaaliväkivallan uhatessa täysin, ja 70 % jonkin verran.
Oikeudenkäynnin edellyttämän johdonmukaisen kertomuksen vaatimus on hyvin nurinkurinen kataleptisessa tilassa olleen asianomistajan osalta. Eräässä hoitamassani raiskaustapauksessa asiantuntijalausunnon antanut psykiatri todisti, että kataleptisessa tilassa olleen asianomistajan kyky kertoa tapahtumista on vaikeutunut, koska traumaattiset tilanteet aiheuttavat muistin lohkoontumista. Muistijäljet voivat pysyä alueella, joka ei kytkeydy sanalliseen muistiin. Tällöin muistijäljet ovat mielikuvia, ääniä yms, mutta tapahtumat eivät kytkeydy asianomistajan omaan elämänkerralliseen toimintaan, ja johdonmukaisen kertomuksen antaminen on vaikeaa ellei mahdotonta.
Toisin sanottuna asianomistajan kertomuksen epäjohdonmukaisuus voi tukea väitettä siitä, että hän on ollut lain tarkoittamassa pelkotilassa. Tämän mahdollisuuden huomioiminen oikeudenkäynnissä edellyttää sekä syyttäjältä että asianomistajan avustajalta toimia näytön hankkimiseksi siitä, mistä asianomistajan kertomuksen rikkonaisuus johtuu.
Varsin usein asianomistajan kykenemättömyys kertoa tapahtumista aiheuttaa kuitenkin käytännössä sen, ettei asia etene edes esitutkintaa pidemmälle, saati ylitä tuomitsemiskynnystä. Olisi suotavaa saada ylempien oikeusasteiden ratkaisukäytäntöä siitä, mikä merkitys asianomistajan kertomuksen rikkonaisuudelle tulisi tällaisessa tilanteessa antaa.
Pelkotilan arviointia Malmin tapauksessa
Malmin tapauksessa käräjäoikeus katsoi, ettei asianomistaja ole ollut lain tarkoittamassa pelkotilassa, koska hän oli videotallenteiden perusteella toiminut aktiivisesti tekojen jälkeen ja näiden välillä.
Lain tarkoittamalta pelkotilalta ei kuitenkaan edellytetä sitä, että asianomistaja olisi kykenemätön ilmaisemaan tahtoaan ennen tekoa tai teon jälkeen. Pelkotilalta edellytetään, että asianomistaja on kykenemätön ilmaisemaan tahtoaan tai puolustautumaan teon alkaessa.
Pelkotilareaktio tunnetaan niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Lain tarkoittamaa pelkotilaa luonnehditaankin usein puhekielessä peura ajovaloissa -tyyppiseksi tilaksi. Uhkaavassa tilanteessa peura jähmettyy ja jää auton alle, vaikka alta pois juokseminen olisi ollut viisaampaa. Törmäyksen tapahduttua peura saattaa kuitenkin nopeasti jatkaa juoksuaan, mikäli se on fyysisesti kunnossa. Jähmettymisen aiheuttama pelkotila voi siis mennä nopeasti ohi vaaratilanteen jälkeen.
Toisin kuin käräjäoikeus katsoi, mielestäni videotallenteilta ennen ja jälkeen tekoa ei voida tehdä johtopäätöksiä siitä, onko asianomistaja ollut teon alkaessa ja/tai teon aikana pelosta jähmettynyt.
Sairaalan vartija on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan yllättänyt miehet ja tytön kesken teon. Tyttö oli vain katsonut vartijaa kohti ja alkanut rauhallisesti pukeutua. Voisiko tytön käytöstä kuvailla välinpitämättömäksi ja poissaolevaksi, kuten psykiatri on edellä kerrotulla tavalla kuvannut kataleptista tilaa? Mielestäni on mahdollista, että tytön reaktio on ollut seurausta kataleptisessa tilassa olemisesta, mutta tätä on ilmeisesti käräjäoikeudessa tulkittu osoitukseksi yhteisymmärryksessä tapahtuneesta yhdynnästä.
Seksuaalirikosten käsittelyssä nopeus ei välttämättä ole eduksi
Malmin tapaus on tapahtunut lokakuussa 2024, ja ollut esillä käräjäoikeudessa jo noin puoli vuotta myöhemmin. Oikeudenkäynnin eteneminen nopeasti on useimmiten suotavaa, mutta joissain tilanteissa tämä voi hankaloittaa näytön hankkimista syytteen tueksi.
Seksuaalirikosten uhrit saattavat syyttää itseään tapahtumista, ja heidän mielensä saattaa pyrkiä pois tapahtumien piiristä (KKO 2013:96, k. 33). Jos asiaa edistetään esitutkinnassa ennen kuin asianomistaja on itse valmis käsittelemään asiaa, saattaa asianomistajan kertomus olla jo tästä syystä puutteellinen. Asian eteneminen liian nopeasti saattaa olla uhkana erityisesti alaikäisten uhrien kohdalla, joiden osalta päätöksen esitutkinnan käynnistämisestä ja rangaistusvaatimuksen esittämisestä tekee joku muu kuin asianomistaja, yleensä huoltaja.
Eräässä hoitamassani tapauksessa alaikäinen raiskauksen uhri väitti esitutkinnassa, ettei mitään rikosta ollut tapahtunut. Vasta myöhemmin iän karttuessa ja terapian edetessä hän ryhtyi ymmärtämään, ettei hän ollut itse syypää tapahtumiin, ja pystyi myöntämään itselleen, että häntä vastaan oli rikottu. Asiassa jouduttiin tekemään paljon töitä, jotta jo kertaalleen suljettu asia saatiin uudelleen esitutkintaan ja lopulta käräjäoikeuteen.
On varsin yleistä, että seksuaalirikosten uhreille aiheutuu teosta mielenterveydellisiä ongelmia. Muun muassa traumaperäinen stressihäiriö puhkeaa viivästyneenä tai pitkittyneenä vasteena (1-6 kk) traumaattiselle tapahtumalle. Mikäli psyykkinen oireilu ei ole vielä edes alkanut oikeudenkäynnin alkaessa, tai asianomistaja ei ole vielä valmis työstämään asiaa terveydenhuollossa, ei rikosasian käsittelyn yhteydessä voida esittää vahingonkorvausvaatimusta tilapäisestä haitasta. Vahingonkorvausvaatimuksen esittäminen myöhemmin eri oikeudenkäynnissä tapahtuisi puolestaan asianomistajan omalla kuluriskillä.
Lääkärinlausuntoa asianomistajan mielenterveyden järkkymisestä saatetaan tarvita vahingonkorvausvaatimuksen ohella myös rikoksen toteennäyttämiseksi. Jos asianomistaja on ollut seksuaaliväkivallan aikana kataleptisessa tilassa, ja tähän halutaan vedota oikeudenkäynnissä, olisi lääkärin näkemys asianomistajan pelkotilasta tärkeässä roolissa oikeudenkäynnin onnistumisen kannalta. Mikäli oikeudenkäynti etenee hyvin nopeasti, voi psykiatrisen hoidon aloittamisessa ja lausunnon saamisessa tulla kiire – edellyttäen, että asianomistaja on ylipäätään valmis aloittamaan hoidon pian teon jälkeen.